Ylpeys

"Käyn kuitenkin Al-Anon ryhmässä, mutta ylpeyteni esti minua soittamasta ryhmätovereilleni. Pitäisihän näin kauan ryhmässä käyneen olla niin "kehittynyt" ettei tarvitse soittaa."

Me annamme tulokkaalle puhelinnumeromme ja kerromme, että saa ja pitääkin soittaa kun tulee paha olo, ahdistaa ja tarvitsee kuuntelijaa. Ja kuinkas kävikään kun itseä ahdisti, oli paha olla ja olisi tarvinnut kuuntelijaa.

Mieheni joutui neljäksi päiväksi sairaalaan ja hän piti yhteyttä AA-ystäviinsä ja hoiti itseään sillä tavalla. Minä huomasin jääneeni totaalisesti yksin ajatusteni kanssa. Ei ollut ketään kenelle olisi voinut kertoa huolistaan ja ajatuksistaan. Suurin osa vanhoista ystävistäni ovat nukkuneet pois ja loput eivät enää ole kuuntelukunnossa. Käyn kuitenkin Al-Anon ryhmässä, mutta ylpeyteni esti minua soittamasta ryhmätovereilleni. Pitäisihän näin kauan ryhmässä käyneen olla niin "kehittynyt" ettei tarvitse soittaa. Kävin kyllä mielessäni kenelle voisin soittaa, mutta tulin siihen tulokseen, että kaikilla oli tärkeämpää tekemistä kuin kuunnella minua. Piti kärsiä kolme päivää ennen kuin ylpeys antoi periksi ja soitin ystävälleni Al-Anonissa. Kyllähän olo helpotti, kun sain puhua ystävän kanssa, joka ymmärtää. Kerroin tämän seuraavassa ryhmässä ja sain ystävällisiä "nuhteita".

Kyllä meidän "vanhojenkin" pitää muistaa ettei kaikkea tarvitse kantaa yksin, vaan ryhmäläiset ovat myös meitä varten. Mukavaa syksyä kaikille.

Ilmintyttö

Toipumiskertomus on poimittu lehdestä: Tietoavain 11/2020