Ostoskori
0
0,00 €
Teekutsujen vieraana
28.04.2025
"Tämän elokuvan katsominen sai minut kaivamaan esille kirjallisuudestamme sen kohdan, jossa muistutetaan, että vuorovaikutukseen tarvitaan vähintään kaksi osapuolta ja mikäli toinen ei ole järjissään, ei vuorovaikutuskaan ole järjellistä. "
Katselin eilen pitkästä aikaa sairasvuoteella maatessani elokuvan Liisa Ihmemaassa. Olen nähnyt sen aiemminkin, mutta tuolloin en vielä ollut käynyt kertaakaan Al-Anon ryhmässä.
Elokuvassa eräs hahmo pitää omia erikoisia teekutsujaan. Tämä hahmo käyttäytyy ennalta arvaamattomalla ja suorastaan sekopäisellä tavalla. Hän käyttää äänen voimakkuutta tilanteeseen sopimattomalla volyymilla, kaataa teetä kannusta kuppiin vierailleen, mutta samalla myös näiden päälle ja vähän pöydällekin. Siivous jätetään jollekulle toiselle huoleksi. Hahmo pälpättää omiaan ja vieraat yrittävät pysyä menossa mukana.
Tajusin jossain kohtaa elokuvaa, mitä tuo teekutsujen päätähti minulle toi mieleen. Elämäni juovat alkoholistit ja heistä nimenomaan ne joiden kanssa olen asunut saman katon alla. Heitä kaikkia on yhdistänyt saman kaltainen toiminta. Kutsujen päähahmo elää omaa elämäänsä, aivan kuin toisessa ulottuvuudessa, eikä hän osaa lukea (tai ei halua lukea) muiden paikalla olevien ilmeistä tai eleistä, että meno on tilanteeseen nähden sopimatonta. Lapsia mukana, muilla seuraavana aamuna aikainen herätys töihin ja kouluun yms.
Jokainen elokuvan nähnyt voi varmaan yhden asian kanssani allekirjoittaa, teekutsujen päähahmolle on turha yrittää puhua järkeä tai rauhoittaa menoa.
Tämän elokuvan katsominen sai minut kaivamaan esille kirjallisuudestamme sen kohdan, jossa muistutetaan, että vuorovaikutukseen tarvitaan vähintään kaksi osapuolta ja mikäli toinen ei ole järjissään, ei vuorovaikutuskaan ole järjellistä. Tuo teksti on aikanaan antanut minulle valtavasti voimia ja lohtua niinä hetkinä, kun teekutsuilla on ilo ollut ylimmillään. Miten viisaasti se onkaan toiminut ohjenuorana muistuttamassa, ettei kaikkia asioita voi eikä tarvitse keskustella ihan heti. Säästän nimenomaan itseäni, kun maltan odottaa, että vuorovaikutuksessa on läsnä kaksi osapuolta. Ohjelmamme on viisas ja sitä voi hyödyntää kaikissa toimissamme.
Hatuntekijän matkassa
Elokuvassa eräs hahmo pitää omia erikoisia teekutsujaan. Tämä hahmo käyttäytyy ennalta arvaamattomalla ja suorastaan sekopäisellä tavalla. Hän käyttää äänen voimakkuutta tilanteeseen sopimattomalla volyymilla, kaataa teetä kannusta kuppiin vierailleen, mutta samalla myös näiden päälle ja vähän pöydällekin. Siivous jätetään jollekulle toiselle huoleksi. Hahmo pälpättää omiaan ja vieraat yrittävät pysyä menossa mukana.
Tajusin jossain kohtaa elokuvaa, mitä tuo teekutsujen päätähti minulle toi mieleen. Elämäni juovat alkoholistit ja heistä nimenomaan ne joiden kanssa olen asunut saman katon alla. Heitä kaikkia on yhdistänyt saman kaltainen toiminta. Kutsujen päähahmo elää omaa elämäänsä, aivan kuin toisessa ulottuvuudessa, eikä hän osaa lukea (tai ei halua lukea) muiden paikalla olevien ilmeistä tai eleistä, että meno on tilanteeseen nähden sopimatonta. Lapsia mukana, muilla seuraavana aamuna aikainen herätys töihin ja kouluun yms.
Jokainen elokuvan nähnyt voi varmaan yhden asian kanssani allekirjoittaa, teekutsujen päähahmolle on turha yrittää puhua järkeä tai rauhoittaa menoa.
Tämän elokuvan katsominen sai minut kaivamaan esille kirjallisuudestamme sen kohdan, jossa muistutetaan, että vuorovaikutukseen tarvitaan vähintään kaksi osapuolta ja mikäli toinen ei ole järjissään, ei vuorovaikutuskaan ole järjellistä. Tuo teksti on aikanaan antanut minulle valtavasti voimia ja lohtua niinä hetkinä, kun teekutsuilla on ilo ollut ylimmillään. Miten viisaasti se onkaan toiminut ohjenuorana muistuttamassa, ettei kaikkia asioita voi eikä tarvitse keskustella ihan heti. Säästän nimenomaan itseäni, kun maltan odottaa, että vuorovaikutuksessa on läsnä kaksi osapuolta. Ohjelmamme on viisas ja sitä voi hyödyntää kaikissa toimissamme.
Hatuntekijän matkassa
Rakkauden oppilas