Minun tarinani

"Epätoivoisena ja pelokkaana menin ensimmäiseen palaveriini. Iloiset, välittömät naiset ottivat minut ystävällisesti vastaan ja suureksi hämmästyksekseni kertoivat tarinaa aivan kuin omasta elämästäni. Olin ällistynyt. En voinut ymmärtää, että nämä hymyilevät ja asialliset ihmiset olivat kokeneet täysin saman kuin minäkin."

 Olin kauhuissani, peloissani ja samalla raivon partaalla! Mies oli juonut useita viikkoja, olihan hänen työnsä niin raskasta. Nyt hän oli kuukauden lomalla ja vihdoinkin voi levähtää. Vaan nyt jatkoi juomista, koska rentoutui rankan työrupeaman jälkeen. Tiesin, että en kestäisi enää hetkeäkään. Tiesin, että juomista jatkuisi koko loman ajan, ehkä kauemminkin. En jaksaisi jatkuvaa riitelyä, en jaksaisi katsella juovaa miestä tai valvoa yö toisensa jälkeen kuunnellen hänen sekavia juttujaan. En myöskään jaksaisi enää odotella häntä reissuiltaan kotiin puolikuolleena huolesta, en jaksaisi piilotella tai etsiä pulloja, en vain jaksanut enää yhtään mitään. Lapsia kävi sääli, olihan lomalle suunniteltu koko perheelle kaikkea kivaa. Olin hakenut avioeroa useita kertoja ja perunut eron yhtä usein. Tiesin jo, että en kyennyt jättämään miestä.

Paikkakunnan sanomalehdessä olin nähnyt Al-Anonin pikkuisen ilmoituksen vertaistukiryhmästä. Se oli viimeinen oljenkorteni! Epätoivoisena ja pelokkaana menin ensimmäiseen palaveriini. Iloiset, välittömät naiset ottivat minut ystävällisesti vastaan ja suureksi hämmästyksekseni kertoivat tarinaa aivan kuin omasta elämästäni. Olin ällistynyt. En voinut ymmärtää, että nämä hymyilevät ja asialliset ihmiset olivat kokeneet täysin saman kuin minäkin. Epäuskoisen helpottuneena palasin kotiin, jossa mies sammuneena makasi sohvalla ja lapset touhuilivat hissukseen huoneissaan. Kodin painostavan ilmapiirin voin vaistota heti eteisessä. Jo ennen ensimmäistä palaveria ja ensimmäistä askelta tiesin, että olin voimaton alkoholin suhteen. Mikään voima tai temppu ei voinut miehen juomista lopettaa, kun hän oli ensimmäisen oluensa ottanut. Olin huutanut, uhkaillut erolla, jopa lyönytkin häntä saamatta aikaan muuta, kuin riitaa riidan jälkeen ja pelästyttänyt lapset raivoisalla käytökselläni. Miehen selvinä kausina murjotin, olin täynnä katkeruutta ja kaunaa. Piikittelin tai pidin mykkäkoulua. Jälleen lapset kärsivät. Jokaisen juomaputken jälkeen kuitenkin toivoin ja uskoin miehen parantavan tapansa.

Käytyäni Al-Anonissa muutaman vuoden, ymmärsin ja uskalsin toimia toisin. Kun huomasin miehen juomaputken jälleen alkavan, keräsin lapset ja kamppeet ja muutin mökille. Miten vaikeaa irrottautuminen olikaan. Oli kammottavaa huomata, kuinka vaikea sairaus läheisriippuvuus on. Se piti tiukasti otteessaan. Minun oli tehtävä jotakin omalle elämälleni. En voinut antaa päivien ja vuosien kulua vain miehen juomaputkia, kaljatölkkejä ja viinapulloja laskien. Ilmiselvää oli, että hän ei kyennyt täyttämään toiveitani unelmieni aviopuolisosta ja lasten rakastavasta isästä. Enkä todellakaan itse ollut sellainen äiti kuin olisin halunnut olla. Vihallani poltin itseni loppuun, myrkytin lapseni ja mitä mahdoinkaan tehdä miehelleni...

Vuosia kului. Olin uskaltautunut aloittamaan uudelleen vanhoja harrastuksiani ja niiden myötä myös solminut yhteyden muutamaan entiseen ystävääni. Lapset kasvoivat ja aloittelivat opintoja muualla. Voin siis lähteä matkalle tai kiinnostavalle kurssille, elokuviin tai teatteriin. Oli otettava riski, että mies loukkaantuu, alkaa juoda tai juomaputken ollessa päällä saattaa tehdä mitä tahansa. Irrottautumiseni miehestä oli pikkuhiljaa alkanut. Huomasin myös vähitellen oman osuuteni kotimme sairaaseen ilmapiiriin. Opin, että toista en voi muuttaa, itseäni ja omaa käytöstäni voin ainakin yrittää. Hyväksyin sen, että alkoholistin rinnalla asiat harvoin sujuvat ennalta kaavaillun mukaan. Pettymystä helpottaa, jos olen tehnyt jonkinlaisen varasuunnitelman. Yritän nauttia juuri tästä hetkestä, huominen pitäköön huolen itsestään.

Olemme nyt molemmat eläkkeellä. Huomasin miehen juomattomien jaksojen vähitellen pitenevän ja ihme tapahtui! Tänään mies on ollut juomatta jo useita vuosia. Minun on yhä helpompi nähdä alkoholismi sairautena ja ymmärtää myös itse sairastuneeni. Enää en jatkuvasti pelkää miehen retkahtavan juomaan. Elämä ei suinkaan ole aina auvoista. Olemme molemmat alkoholismin vahingoittamia. Pitkä yhteinen avioliitto viinapullon varjossa on jättänyt jälkensä meihin molempiin. Mies on tosi yksin ja päivänsä toistuvat samanlaisina. Rutiinit ovat hänelle tärkeitä ja pitävät varmaankin hänet jotenkin kasassa. Elämme juuri sitä rauhallista elämää, jota aikanaan kovasti kaipasin. Opettelen unohtamaan katkeruuteni, olemaan lempeämpi niin itseäni kuin miestäkin kohtaan. Kiitollisena käyn edelleen ryhmissäni. En tiedä, mitä olisi tapahtunut ilman 12 askelta, Al-Anonin viisaita tekstejä ja näitä Al-Anonin ihania naisia. Miehiä ei omissa ryhmissäni ole näkynyt. Joka ilta kiitän Korkeinta menneestä päivästä ja aamulla pyydän Häneltä siunausta tulevaan päivään.

Paukku

Toipumiskertomus on poimittu lehdestä: Tietoavain 4/2022