Tänä kesänä meillä oli ilo osallistua kahden nuoren lakkiaisiin. Ensimmäisissä juhlissa juhlakalun poikaystävä ilmoitti olevansa vastuussa illan alkoholitarjoilusta. Poika julisti selväpäisille vieraille, että näissä juhlissa ei sitten tarjoilla mocktaileja! Seuraavassa lauseessa hän vitsaili, että hänen työpaikallaan on ohjeena, että aina sitä voi yhden ottaa! Ja kauniiksi lopuksi poika vielä huudahti: "Ei sitten pelkästään nautita juhlajuomia vaan aletaan ryyppäämään!"
Emme jääneet todistamaan miten juhlat etenivät, sillä oli kiirus mennä jo seuraavaan paikkaan. Mutta minä, alkoholistin läheinen, Al-Anon -ryhmänjäsen tein välittömästi analyysin nuoren naisen sulhosta: Tuleva alkoholisti.
Katsoin kristallipallosta tulevaisuuteen ja näin parinkymmenen vuoden päähän, onneton vaimo ja avioliitto, kärsivät lapset, juova puoliso jne. Nuori sulho sai siis leiman otsaansa, eikä sitä hevillä pyyhitä pois. Uskon, että kukaan muu juhlissa ei reagoinut näihin pojan sanomisiin samalla tavalla kuin minä. Hälytyskellot soivat todennäköisesti vain minun päässäni. Ja minä annoin niiden soida.
Ensivaikutelma kaverista oli toisenlainen. Ajattelin, että onpas siinä kerrassaan fiksu nuori mies komeassa puvussaan. Olin kuullut hänen saavutuksistaan ja perhetaustastaan ja harrastuksista, joiden perusteella olisi voinut olettaa, että tähän sukuun oli kiinnitettynä unelmien vävypoika. Ehkä hän onkin, mene ja tiedä!
Kaikki tämä illuusio huuhtoutui kuitenkin pois minun mielestäni parin minuutin puheenvuoron tähden. Entinen minä ei antaisi tälle nuorelle miehelle uutta mahdollisuutta todistaa olevani väärässä. Suhtautumiseni muuttuu. Ennen Al-Anonia minulle oli tärkeää olla oikeassa. Nykyisin toivon, että olisin useammin väärässä. Tämäkin kaikki on toipumista.
Nina