Ostoskori
0
0,00 €
Uhrista selviytyjäksi
29.07.2025
"Ne monet kävely- ja pyöräilylenkit kuuntelin äitini katkeraa selostusta meidän ankeasta, isäni pilaamasta, elämästä. Olisin lapsena ollut mieluummin kuunneltavana, kuin uskollinen kuulija. "
Ensimmäisissä askelissa opin, että en voi alkoholismille haittoineen mitään. Korkeampi Voimani voi minut parantaa ja olen antanut elämäni, ainakin suurelta osin, Hänen käsiinsä. Kuva itsestäni ei ole kaikilta osin kaunis ja minulla on edelleen myös vajavuuksia, sehän on kovin inhimillistä. En ole halunnut hyvittää kaikkia luetteloni ihmisiä. Myös itseni hyvittäminen, huolehtiminen on ollut vajavaista. Näihin asioihin voisi tulla parannus kymmenennen askeleen myötä.
Olen ollut välillä kärkäs arvostelemaan äitiäni hänen suoriutumisestaan äitiyden vaatimuksista. En ole saanut sellaista äitiä, kuin olisin tarvinnut tai halunnut. Koska lapsi ei voi valita vanhempiaan, eivät hekään lapsiaan. Minkä äitini sille voi, että olen vaativa ja hyvin erilainen kuin hän. Minä olisin tarvinnut ja halunnut halauksia, fyysistä läheisyyttä, tukea ja varmuutta elämään. Jouluna sentään lähdettiin sukulaisiin pakoon riitaisaa humalaista isää, kun ensin oli katsottu joululahjat, mikä oli minulle sen ikäisenä tärkeää. Niinä kertoina, kun istuttiin vaatehuoneen lattialla pelkäämässä oven takana jyskyttävää kännistä isää, olisin halunnut häneltä turvaa, mallia aikuisesta, joka suhtautuu tilanteeseen rauhallisesti ja pystyy lohduttamaan minua ennemmin kuin haluamaan itse lohdutusta. Ne monet kävely- ja pyöräilylenkit kuuntelin äitini katkeraa selostusta meidän ankeasta, isäni pilaamasta, elämästä. Olisin lapsena ollut mieluummin kuunneltavana, kuin uskollinen kuulija. Talvella katulampun alla en olisi halunnut kuulla tunnustusta hänen pelostaan, vaan rohkaisevia sanoja ja lujaa luottamusta asioiden kääntymiseen parhain päin, kuten myöhemmin kävikin, muutettuani pois kotoa. Tyhjästä ei voi aina nyhjäistä, se ei onnistu kaikilta. Äitini oli karun, työntäyteisen lapsuuden uhri, joka halusi naimisiin ja pois kodin kurista ja työnteosta. Hänellä ei ollut edes sitä rakastavaa, lämmintä mummoa, joka itselläni oli ja jonka merkitys kehityksessäni on tainnut olla merkittävä.
Nyt vanhetessa ja toipuessani itse, olen alkanut ymmärtämään, että hän on varmasti tehnyt yhtä parhaansa, kuin itsekin samassa tilanteessa. Kaikilla äideillä ei vain ole samoja ominaisuuksia ja kykyjä käytettävissään. Äitini ei ole koskaan hakenut apua elämäänsä Al-Anon-ryhmästä, vaikka tarvetta olisi ollut. Meillä ei vain kaikki mennyt täydellisesti, eikä se ole kummankaan vika tai syy. Minun on aika antaa se hänelle anteeksi, unohtaa ja jatkaa omaa toipumistani oman elämäni parhaaksi. Miten voisin hyvittää äitiäni? Hän on välillä yksinäinen, itsellinen vanhus, joka haluaisi minun muuttavan luokseen. Itseni hyvittämistä on se, etten muuta hänen luokseen ja revi juuriani irti. Hyvityksenä hänelle voin kuunnella häntä arvostavasti, keskustella asiallisesti asioista, välittää hänestä ja soitella hänelle nykyistä useammin. Viime joululomani käytin hänen hoitamiseensa Koronan kourista pois. Vielä pitkään minulla oli raskas olo ja syvä huoli hänen jaksamisestaan. Pyysin naapuria katsomaan hänen peräänsä toipilasajan ja auttamaan häntä. Nyt saan maksaa naapurille kiitollisuudenvelkaani pitkän aikaa, mutta äitini parani lähes ennalleen. Ehkä tämä sairaan hoito oli myös omalla tavalla hyvitystä, sillä muuten hän olisi joutunut sairaalaan jouluksi. Minulla on kuitenkin vain tämä ainoa äiti ja rakastan häntä jollain erikoisella tavalla. Voin huolehtia hänen hyvinvoinnistaan uhraamatta omaani. Onneksi minulla on puoliso, veli ja teidät rakkaat Al-Anon-läheiseni.
Hilkka-Ilona