Palvelutehtävät ovat osa toipumista – ja tapa antaa takaisin

01.12.2025
"Palvelu ei ole ollut minulle uhraus, vaan kiitos. Se on antanut mahdollisuuden olla osa jotakin suurempaa ja auttaa varmistamaan, että tulevatkin jäsenet löytävät avun silloin, kun he sitä eniten tarvitsevat."
Viime vuosina Al-Anonin Keskuspalvelussa sekä ryhmissä ja alueiden toiminnassa on näkynyt huolestuttava ilmiö: vapaaehtoisia on yhä vähemmän, ja monet tehtävän vastaanottaneet eivät pysy mukana koko palvelukauden ajan. Ymmärrän hyvin, että elämäntilanteet vaihtelevat ja vapaaehtoistyö voi joskus tuntua isolta askeleelta. Haluan silti jakaa oman kokemukseni siitä, miksi palvelutehtävä ei ole vain velvollisuus – vaan voimavara ja kiitollisuuden ele yhteisölle, joka kantaa.

Al-Anon on ollut mukana muuttamassa elämääni perusteellisesti. Ohjelma on antanut minulle työkaluja, rauhaa, selkeyttä ja kykyä elää omannäköistä elämää ilman jatkuvaa huolta tai valppaana oloa. Olen saanut takaisin sen, minkä luulin jo menettäneeni: oman itseni, kyvyn asettaa rajani ja ennen muuta ilon sekä vuosikymmeniä tavoittelemani oikean aidon sisäisen rauhan sekä tyyneyden.
Kun elämänlaatuni on parantunut ohjelman avulla, koen, että palvelutehtävän tekeminen on pienin tapa olla mukana ylläpitämässä tätä yhteisöä – sitä samaa yhteisöä, joka auttoi minut jaloilleni silloin kun en enää jaksanut itseäni kannatella. Palvelu ei ole ollut minulle uhraus, vaan kiitos. Se on antanut mahdollisuuden olla osa jotakin suurempaa ja auttaa varmistamaan, että tulevatkin jäsenet löytävät avun silloin, kun he sitä eniten tarvitsevat.

Haluaisin rohkaista jokaista jäsentä pohtimaan, voisiko juuri nyt olla oikea hetki tarttua pieneen tai isompaan tehtävään. Palvelun ei tarvitse olla täydellistä – riittää, että sen tekee sydämellä haluaa oppia ja sitoutuu siihen, minkä lupaa. Yhdessä tekemällä pidämme yhteisömme elinvoimaisena ja varmistamme, ettei kukaan jää yksin.

Lämpimin halauksin Heli, hallituksen entinen puheenjohtaja
 

Toipumiskertomus on poimittu lehdestä: Tietoavain joulukuu/2025