Etusivulle | Sivukartta | Tekstikoko Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä | Haku 

Al-Anon-toimisto
Iso-Heikkiläntie 8
20200 Turku

Toimiston sijainti kartalla

Puh. 050 341 9406

Toimisto avoinna

ma-ke klo 8-15

**@**

( **@**Osa sähköposti-palveluista tai -ohjelmista voi tulkita Al-Anonilta saapuneen sähköpostin roskapostiksi. Muistathan siis tarkistaa myös roskapostikansiosi.)

 

 

 

 

Minun tarinani

Toipumiskertomus on poimittu lehdestä: Tietoavain 02/2020

Tulin aikanaan Al-Anoniin oman avioeroni yhteydessä. Eron syynä ei ollut alkoholismi, mutta tiesin jo tuolloin, että alkoholistin tyttärenä olin vaurioitunut kasvaessani alkoholistikodissa ja uskoin, että Al-anonissa minua ymmärrettäisiin. En ollut väärässä. Sain Al-Anonista apua ja tukea, jota tarvitsin selvitäkseni eron aiheuttamasta tunnemyrskystä selväjärkisenä tai ainakin selvempijärkisenä. Al-Anoniin tullessani olin 36-vuotias kahden lapsen äiti. Elämä oli jo ehtinyt koetella minua monin tavoin. Kasvaminen alkoholismisairauden vaikutuspiirissä oli tuonut lapsuuteeni pelon, epävarmuuden ja väkivallan. Isälläni oli myös ongelmia mielenterveytensä kanssa ja tämä lisäsi entisestään kasvuympäristöni epävakautta. Kaipasin epätoivoisesti turvallisuutta ja vakautta, mutta sitä ei ollut näköpiirissä.

Oma mielenterveyteni järkkyi 18-vuotiaana juuri kotoa lähtemisen kynnyksellä. Sairastuin ahdistus- ja pakkoneuroosiin. Sitä seurasi yli kymmenen vuoden kamppailu sairauden kanssa. Se on ollut tähänastisen elämäni suurin tulikoe: koen itseni voittajaksi pelkästään jäätyäni henkiin. Muutaman vuoden rauhallisemman vaiheen jälkeen sairastuin uudelleen, tällä kertaa masennukseen. Masennuksesta toipuminen on edelleen kesken, mutta minussa on herännyt toivo tämänkin sairauden voittamisesta.

Näin jälkikäteen katsottuna koen, että merkittävin syy masennukseen sairastumisessani on ollut kokemus siitä, että en selviä minuun kohdistuvista vaatimuksista ja odotuksista, olivatpa ne sitten itseni tai muiden asettamia. Jatkuvaan suorittamiseen väsyminen ja vastoinkäymiset useammalla elämän osa-alueella saivat aikaan kokemuksen siitä, että parhaista yrityksistäni huolimatta kaikki valuu hukkaan, ja että ponnisteluillani ei ole merkitystä lopputuloksen kannalta. Olin elänyt koko aikuisikäni elämää, joka ei ollut omannäköistä. Ympärilläni oli sekä kotona että työelämässä ihmisiä, joille tunteiden näyttäminen, erilaisuus, vajavuus tai toisen rajojen kunnioittaminen olivat tuntemattomia käsitteitä. Al-anoniin tulon jälkeen olen aloittanut myös terapian ja siitä on ollut hyötyä oman itsen etsimisessä.

Viime keväänä sanoin korkeammalle voimalleni, että olin valmis tekemään muutoksia elämääni. Olin pitkään haaveillut liian stressaavaksi kokemani työn lopettamisesta. Sanoin kuitenkin, että en uskaltaisi irtisanoutua, ellen saisi varmuutta siitä, että pärjäisin taloudellisesti. Korkeampi voimani vastasi rukoukseeni melkein heti. Tämän syksyn aikana olen pystynyt irtisanoutumaan työstäni ja saanut kaipaamaani lepoa. Samalla henkinen ja hengellinen elämäni on vahvistunut. Olen ymmärtänyt, että Jumala ei halua painaa minua alas, ei estää minua olemasta minä, eikä hallita minua. Uskon, että Hän haluaa minun elävän täyttä elämää, nauttivan elämästäni ja myös toteuttavan itseäni. Pystyäkseni toteuttamaan itseäni, minun on ensin tutustuttava itseeni ja tähän tarvitsen aikaa. Nyt uskon, että minulla on oikeus valita sellainen elämä, jossa voin hyvin; minun ei tarvitse hakeutua ympäristöihin, joissa voin huonosti. Omanarvontunnon kasvaminen auttaa myös asettamaan rajoja tilanteissa, joissa niitä koetellaan, ja tätä kautta kyky kestää erilaisia tilanteita ja ympäristöjä ilman hallinnan tunteen menettämistä lisääntyy. 

Muutama vuosi sitten elämä asetti eteeni jälleen uuden haasteen. Silloin vielä ala-ikäinen poikani sairastui psykoosisairauteen. Siinä vaiheessa olin käynyt Al-Anonissa jo useamman vuoden ja koen, että tällä oli suuri vaikutus siihen, kuinka suhtauduin asiaan. Nyt poikani on jo täysi-ikäinen, mutta asuu edelleen luonani. Hoidon, lääkityksen ja poikani tulevaisuuden osalta moni asia on vielä avoimena, mutta Al-Anonissa olen oppinut kärsivällisyyttä ja luottamukseni elämään on vahvistunut. Luotan siihen, että asiat järjestyvät parhaalla mahdollisella tavalla. Olen antanut poikani ja hänen sairautensa korkeamman voimani käsiin. 

Koen kiitollisuutta siitä, että olen selviytynyt jo monista haasteista: Olen pudonnut kuoppaan niin monta kertaa, että osan kuopista osaan jo kiertää kaukaa. Nykyään pääsen myös nopeammin takaisin jaloilleni. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olen valmis uskomaan, että myös minun elämässäni avautuu uusia mahdollisuuksia.

 

Mervi