Etusivulle | Sivukartta | Tekstikoko Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä | Haku 

Al-Anon-toimisto
Iso-Heikkiläntie 8
20200 Turku

Toimiston sijainti kartalla

Puh. 050 341 9406

Toimisto avoinna

ma-ke klo 8-15

**@**

 

 

 

Veljeni

Toipumiskertomus on poimittu lehdestä: Tietoavain 11/2018

Minulla on veli. Hän on alkoholistin aikuinen lapsi ja päihderiippuvainen. Hän on rakas ja tärkeä. Hän on minun isoveljeni. Se ainut ja oikea. Häntä on satutettu liian monta kertaa. Hänet on rikottu eikä kukaan ole korjannut niitä säröjä.

Olen saanut seurata vierestä millaista kamppailua hän on käynyt. Viimeinen vuosi on ollut paha. En voi edes tietää kuinka paha, koska en hänen kengissään ole. Hänestä näkee sen, mitä se voi pahimmillaan olla. Olla alkoholistin aikuinen lapsi, jota ei ole hoidettu. Tekee kipeää katsoa, kuinka paljon toinen kärsii. Tekisin mitä tahansa, että voisin helpottaa toisen oloa. Mutta enhän minä voi. Minä olen myös alkoholistin aikuinen lapsi. Minä voisin olla hänen paikallaan nyt. Minulle jaettiin pienesti paremmat kortit. Korkeampi voima johdatti minun terapiaan 10v sitten ja ryhmiin yli viisi vuotta sitten.

Meidän tiemme erosivat tai oikeastaan välimatka kasvoi 20 vuotta sitten. Pitkään pienenä lapsena mietin, että miksi. Miksi minä en enää kiinnosta? Miksi minut taas hylättiin? Kuitenkin hyvinkin pian ryhmään tuloni jälkeen aloin ymmärtää. Aloin ymmärtää veljeäni, joka ei todennäköisesti vielä itsekään ymmärtänyt syitä. Minä saatoin katsoa nyt häntä lempeämmin ja odottaa… odottaa, milloin aika olisi oikea. Aika ottaa puheeksi hänen vaurionsa alkoholin suhteen. Välimatkamme viime vuosina on lyhentynyt hyvin vähän, mutta se on kuitenkin lyhentynyt. Sen verran, että olemme pienesti voineet puhua ryhmistä ja alkoholismista. Aika ei kuitenkaan ollut kypsä. Niinpä minä odotin.

Sitten sain sen puhelun marraskuun aamuna 06.37. Siitä se lähti. Sain tietää, kuinka syvällä veljeni on. Kuinka lähellä hän on kuilua. Nyt oli aika yrittää mennä puolitiehen tietä vastaan. Kertoa ja rohkaista. Ymmärtää ja hyväksyä. Samalla yritin itse muistuttaa itselleni, että minä en voi ketään parantaa tai raitistaa. Voin vain kertoa, että rakastan ja miksi minä en ole hänen paikallaan. Miksi minun elämäni on erilaista. Miksi minä käyn ryhmissä.

Sitten tuli hetki, kun veljeni päätti yrittää. Ja minä kiitin korkeampaa voimaa. Kiitos, että hän yrittää. Hän meni ryhmiin. Hän alkoi hoitaa sitä sisäistä lastaan, joka oli niin vahingoittunut. Me aloimme puhua samaa kieltä. Kieltä, jota vain ryhmissä käyvät voivat puhua keskenään. Tuntui, että olimme ottaneet toisiamme vastaan valtavan matkan. Matka tuntui vielä vuosi sitten kilometrien pituiselta, mutta nyt me jo näimme toisemme. Me voisimme alkaa tutustua kaikkien näiden vuosien jälkeen toisiimme taas.

Kuitenkin siellä oli edelleen päihderiippuvuus. Se on asia, joka ei ikinä poistu, mutta sitä voi hallita. Kevään aikana olemme saaneet huomata, että veljenikään ei sitä pysty hallitsemaan kovin helposti. Hän kompastelee ja kompuroi. Hän on kerran noussut ylös. Nyt hän kaatui toisen kerran päihderiippuvuuden kanssa. Oli ilta ja katsoin kännykkäni painiketta ”äänetön”. Painan sitä joka ilta äitini takia. Nyt jätin painamatta. Ja niin puhelin soi 00.32. Veljeni soitti. Hän oli taas kaatunut.

Nyt taas pelkään. Pelkään, että menetän. Pelkään, että juuri kun olen vihdoin saanut hänet lähemmäksi, hän häviää. Pelkään, että emme koekaan niitä tulevaisuuden hetkiä yhdessä. Pelkään ettei lapseni saakaan tutustua enoonsa. Pelkään, että ne kaikki yhteiset hetket, mitä meille olisi edessä, ovat puhaltumassa savuna ilmaan. Pelkään, että hän ei käy enää ryhmissä. Pelkään, että hän lopettaa yrittämästä. Hän on lähdössä pitkälle matkalle ja pelkään, etten saa häntä enää takaisin.

Tiedän, että minun pitää luovuttaa hänet korkeammalle voimalle. En haluaisi tehdä sitä. Haluaisin pelastaa ja yrittää. Yrittää hänen puolestaan. En sitä kuitenkaan voi tehdä. Hukkuisin siinä itsekin samalla. Joten tässä, korkeampi voimani, on minun veljeni. Hän on haavoilla ja ruhjeilla, mutta hän on sen kaiken arvoinen. Hän ei näe sitä itse, mutta tiedän, että Sinä näet. Auta häntä. Ohjaa häntä oikeaan suuntaan. Anna hänelle työkalut pelastautua. Anna hänelle mahdollisuus.

~Pikkusisko