Etusivulle | Sivukartta | Tekstikoko Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä | Haku 

Al-Anon-toimisto
Iso-Heikkiläntie 8
20200 Turku

Toimiston sijainti kartalla

Puh. 050 341 9406

Toimisto avoinna

ma-ke klo 8-15

**@**

 

 

 

Malta ja minun ensimmäinen askeleeni

Toipumiskertomus on poimittu lehdestä: Tietoavain 08/2018

 

 

Päivä on ollut painostavan kuuma aamusta saakka. Missä on se tuulen vire, joka yleensä puhaltaa täällä Välimeren keskellä?


Kävelen vanhan kaupungin kapeita kujia. Välillä kymmeniä portaita ylös, välillä liukasta, melkein pystysuoraa marmorikujaa alas. Mukulakivikatuja sekä autoteiden reunustaa. Aurinko on alkanut jo laskea ja säteet muodostavat eteeni kultaisia kehiä. Hikoilevat käteni pitävät karttaa, jonka avulla yritän suunnistaa sokkeloisessa pikkukaupungissa. Myönnän: minua vähän jännittää. Olen menossa ensimmäiseen Al-Anon-ryhmään ulkomailla.


Lähdin melkein vuosi sitten Suomesta. Sitä edelsivät elämäni surullisimmat 12 kuukautta. Uuden aikakauden ensimmäinen vuosi. Isoveljeni kuoleman jälkeinen vuosi. Halusin irtioton. Hengähdyshetken. Itsekästä mää-aikaa.


Surua on helppo paeta. Kuten on muitakin totuuksia. Itseään. Mutta yleensä pakeneminen onnistuu vain hetken: samalla hetkellä, kun aloittaa pakomatkan aloittaa tietämättään kaiken suuren kohtaamisen. Yhtäkkiä elämässä on tyhjää tilaa. Menneisyys ja tulevaisuus sekoittuvat, vaikka pitäisi elää tätä hetkeä. Tunteet, ajatukset ja kokemukset risteilevät kehossa sekä mielessä. Tartun niihin kuin tuohon vilvoittavaan tuulenhenkäykseen. Ne kestävät hetken ja sitten niistä pitäisi päästää irti. Osaanko?


Päässäni velloo monenlaisia mietteitä matkalla maltalaiseen ryhmään. Illan Al-Anon-tapaaminen järjestetään pääkaupunki Vallettan viereisessä kaupungissa, Sliemassa. Sen kapeilla kujilla on helppo aistia pysähtyneen ajan. Ovet ja ikkunat loistavat kirkkaissa väreissä. Kivitalot hohkaavat kuumuutta. Yhdellä katuosuudella on tuhansia portaita kiivettävänä. Kirkon kellot soittavat kolkkoja ääniä. Linnut laulavat kauniisti. Töistä palaavat maltalaiset tööttäilevät autoissaan.
Sinisen oven edessä pysähdyn. Sisältä kuuluu iloista puheen porinaa. Monella eri kielellä: tunnistan ainakin englannin, italian ja portugalin. Maanantai-illan avoin tapaaminen on nimetty ”Päivä kerrallaan” -ryhmäksi. Se pidetään englannin kielellä, joka on toinen Maltan virallisista kielistä.
Kivitalon sisällä on lämmin. Lämpimät halaukset ja tervehdykset ottavat vastaan uuden tulijan. Saan eteeni teekupin, jossa lukee I love AA.


Pidän kuppia tiukasti kädessäni puolitoista tuntia. Melkein koko ryhmän ajan. Se on turvallinen lämmike. Puheenvuorot ovat lyhyitä, sillä paikalla on 14 ihmistä. Niitä on mielenkiintoista seurata ja saan niistä paljon uusia näkökulmia elämääni. Keskustelunaiheet vaihtelevat uhriutumisesta omaan hyvinvointiin. Osa on selvästi käymässä lomalla Maltalla, osa asuu täällä – ja yleensä maltalaiseen tapaan pienessä huoneistossa asuu kerrallaan kolme sukupolvea. Alkoholisti voi olla perheen 18-vuotias teini tai 70-vuotias isoäiti.


Englanninkielellä puhuminen jännittää minua aluksi. Siksi olen ensimmäisen tunnin melkein kokonaan hiljaa ja tuijottelen usein teekuppiani. Mutta kun sopiva hetki ja aihe tulevat eteen, avaan suuni ja päästän sieltä kaiken ulos.


Kerron heille oman tarinani. Kerron veljeni lähes 20 vuotta kestäneestä päihderiippuvaisuudesta, kerron isäni alkoholiongelmista, kerron elämäni romanssista – narkkarin kanssa. Kerron suorittamisesta, ahdistuksesta ja pelosta. Kerron pahasta olosta, vapaudesta ja rakkaudesta.
Pyyhin kyyneleitäni ja niin tekee moni muukin. ”Olet rohkea”, moni sanoo. ”Olet tehnyt pitkän matkan eikä sinun tarvitse enää pelätä”, kertoo yksi. ”Selviät kyllä kotiinpaluusta ja siellä odottavasta uudesta elämästä”, sanoo toinen.


Eräs ryhmäläinen käy antamassa minulle poskipusuja sekä tekee ristinmerkin. Kyyneleiden seasta pursuaa pian naurua ja riemukkaita lausahduksia. Sinisten ikkunoiden huone on täynnä semmoista toivoa ja rakkautta, jota en ole aiemmin kokenut.


Vaikka olen astellut Maltalla ja muissa maissa miljoonia askeleita ja vaikka olen kiivennyt hikisenä portaita ja lasketellut niitä alas kevyesti, olen vasta ottanut sen ensimmäisen, mutta tärkeän askeleen tällä matkallani:

”Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme omin voimin kyenneet selviytymään.”
Iines