Etusivulle | Sivukartta | Tekstikoko Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä | Haku 

Al-Anon-toimisto
Iso-Heikkiläntie 8
20200 Turku

Toimiston sijainti kartalla

Puh. 050 341 9406

Toimisto avoinna

ma-ke klo 8-15

**@**

 

 

 

Kirje pojalleni

Minä muistan, miten onnellisia olimme tuona kauniina heinäkuisena sunnuntai-iltana, kun sinä synnyit. Olit meidän pieni, energinen ilopillerimme ja rakastimme sinua äärettömästi. Alusta saakka olit erittäin herkkä – mutta myös itsepäinen.

Neljävuotiaana sinusta tuli ylpeä isoveli. Vieläkin kyyneleet tulevat silmiini, kun muistan, miten kauniisti hoivasit ja huolehdit pikkusiskostasi. Myöhemminkin tykkäsit kaikista lapsista ja eläimistä, erityisesti perheemme koirista.

Peruskoulun, ammattiopintojen ja armeijan jälkeen menit töihin. Olit hyvä työntekijä, tulit hyvin toimeen asiakkaiden kanssa ja sinulla oli paljon ystäviä ja harrastuksia. Matkustelitkin loma-aikoina. Elämäsi näytti kaikin puolin sujuvan hyvin.

Mutta sitten, pikkuhiljaa ja salakavalasti tuo kamala sairaus, alkoholismi, hiipi elämääsi ja perheeseemme. Kun ystävämme epäili sinun olevan alkoholisti, loukkaannuin valtavasti. Ummistin silmäni ja kielsin koko asian olemassaolon. Puolustelin tekojasi ja paikkailin ja korjailin jälkiäsi.

Sitten, kun olin myöntänyt asian itselleni, yritin raitistaa sinua kaikin mahdollisin keinoin. Miten kauhealta se mahtoi sinusta tuntua? Sekaannuin elämääsi ja yritin hallita sitä. Tuolloin en ymmärtänyt miten vakava sairaus oli kysymyksessä. Sairaus, joka johtaa kuolemaan ilman hoitoa. En ymmärtänyt sitäkään, että tekemällä asioita puolestasi mahdollistin vain juomisesi ja lääkkeiden väärinkäytön. Olin huolehtija, mahdollistaja, taakan kantaja, sekaantuja... Ylireagoin jo lähes kaikkiin asioihin.

Lopulta, noin seitsemän vuotta sitten, kun olin aivan voimaton ja sydämeni oli pirstaleina, minut johdatettiin Al-Anon-ryhmään. En koskaan unohda, miten ystävällisesti minut otettiin vastaan. Ryhmässä minulle ei annettu ohjeita eikä neuvoja. Minulta ei vaadittu mitään. Sen sijaan minulle annettiin ohjelma, johon tutustumalla ja jota noudattamalla saisin tyyneyteni takaisin ja sisältöä elämääni.

Tutustumalla ohjelmaan, käymällä ryhmässä ja kuuntelemalla toisten kertomuksia ymmärsin, ettei ollut minun syyni, että sinusta tuli alkoholisti. Opin, ettei ketään voi raitistaa väkisin, ei edes omaa lastaan. Opettelin asettamaan rajoja ja huolehtimaan myös itsestäni.

Itse en huomannut muuttuvani, mutta sinä tarkkailijana huomasit sen. Kerran kun hait minut ryhmästä, sanoit: ”Äiti, sinusta on tullut paljon rauhallisempi ja suvaitsevaisempi.”

Vaikka vuosien kuluessa näimme, miten sairautesi eteni, ruumis, sielu ja mieli rapistuivat, rukoilimme ja toivoimme loppuun saakka paranemistasi. Järkytys oli suuri, kun löysimme sinut kotisohvaltasi ikiuneen nukahtaneena. Taistelusi oli ohitse. Vasta silloin ymmärsin, mitä olin menettänyt.

Lukuisat ystäväsi, sukulaiset, naapurit ja tuttavat lohduttivat meitä lähtösi jälkeen. Samoin ihanat Al-Anon-ystäväni. Hautajaisten jälkeen löysin lapsuusajan valokuvakirjasta viestisi meille vanhemmille: ”Voikaa hyvin ja nauttikaa elämästä!” Facebook -sivuillesi olit kirjoittanut viimeisenä iltana: ”Suurin lahja, jonka voit itsellesi antaa, on Anteeksianto.”

Nyt sinä kuljet aina sydämessäni. Itse jatkan Al-Anon-taivaltani niin kauan kuin jaksan. Olen kiitollinen Al-Anon-ohjelmasta ja – ystävistä. Samoin olen kiitollinen siitä, että sain olla äitisi.

Parhaat muistot talletan sydämeeni. Muiden annan mennä.

 

Siunausta ja kaikkea hyvää sinulle sinne Valon maahan!

 

Äiti