Etusivulle | Sivukartta | Tekstikoko Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä | Haku 

Al-Anon-toimisto
Myllärintie 26
38700 Kankaanpää

Toimiston sijainti kartalla

Puh. 050 341 9406

**@**

 

 

 

Alkoholismi ei katoa huutamalla

Julkaistu lehdessä ”Varjosta valoon” 2006 ja Tietoavaimessa huhtikuussa 2017

 

Kaikki alkoi salaa noin 9 vuotta sitten. Olin usein poissa kotoa viikonloppuina työni takia. Nuorin lapsemme oli 2-vuotias, joten vaimoni oli sidottuna kotiin. Itse en huomannut mitään, tai en halunnut huomata. Eräänä lauantaina, kun hain esikoiseni kavereiltaan, hän sanoi: “Kurjaa tulla kotiin, kun äiti on kännissä.” Huomasin, miten asiat ovat. Tilanne ei silloin ollut kovin paha, mutta oireet olivat selvät. Viikonloppusuunnitelmat alkoivat pettää, ei päästykään aamupäivällä uimahalliin ja muuta.

Yritin houkutella vaimoani A-klinikalle. Hän ei suostunut, eihän hän ole mikään alkoholisti. Kävin itse A-klinikalla ja varmistuin, että olin oikeassa vaimoni alkoholinkäytöstä. Hänellä oli muutama rokulipäivä kuukaudessa. Töihin se selittyi lapsen flunssalla tai muulla. Vuoden päästä sain vaimoni A-klinikalle. Hän kertoi, että ihmettelivät siellä, miksi hän oli ylipäätään tullut. Kysyin vaimoltani kolmannen krapula-aamun jälkeen, että kerroitko kaiken rehellisesti. Väitti kertoneensa. Sitten menimme yhdessä A-klinikalle, mutta se ei johtanut mihinkään ja riidellessämme tuli ilmi totuus: Ei hän ollut käynyt terapiassa kertaakaan.

Sain purkaa tuskani Al-Anonissa. Juomiseen meni jo viikosta pari arkipäivääkin. Otin yhteyttä Al-Anonin puhelinpäivystykseen, josta kerrottiin missä Al-Anon-ryhmä kokoontuu. Minulle kerrottiin myös, että siellä on todennäköisesti vain naisia, sillä usein jos nainen juo, mies heittää hänet pihalle ja ongelmat lakkaavat siihen. Lykkäsin menoani, mutta oloni kävi yhä huonommaksi. Olin yksin.

Ei ollut paikkaa, missä sanoa, että en jaksa tai mistä olisi saanut tukea. Menin ensimmäiseen kokoukseen. Paikalla oli vain naisia, mutta minua ei hämmästelty, vaan toivotettiin tervetulleeksi. Kukin vuorollaan kertoi, miksi he ovat paikalla, miten heidän kumppaninsa olivat juoneet tai joivat, miltä heistä on tuntunut. Näin, että he todella tiesivät, millaista on elää alkoholin pilaamassa parisuhteessa ja halusivat jakaa kokemansa. Olin varma, että pystyn kertomaan kaiken helposti, mutta kyyneleitä ei pidätellyt mikään. Ei siksi, että oma tarinani olisi ollut se kamalin vaan siksi, että tajusin näiden ihmisten ymmärtävän.

Kuukauden kuluttua kerroin vaimolleni. Hän piti minua outona; eihän hän ollut alkoholisti. Tilanteemme rauhoittui, sillä minä opin suhtautumaan juomiseen paremmin. Riitelimme vähemmän, huutamallahan ei alkoholismi katoa. Sain Al-Anonista voimaa jaksaa ja ennen kaikkea yhden illan viikossa, jolloin voi puhua tunteistaan ja elostaan alkoholistin rinnalla. Opin, että alkoholismi vaikuttaa koko perheeseen ja sairastuttaa läheiset. Vaikka meillä vielä juotiinkin, en enää provosoitunut loputtomiin riitoihin ja lapsillani oli helpompaa. Alkuun vaimoni joi entistä enemmän palaveri-iltoina ja haukkui minut idiootiksi, kun siellä kävin. Parin kuukauden päästä hän alkoi kysellä, mitä siellä tehdään, juoruanko hänestä. Kerroin, että olen senkin tehnyt, mutta että siellä ei puhuta alkoholisteista, vaan keskitytään omaan itseen ja siihen miten itse paremmin toimisi. ”Paska paikka,” kuului tuomio ja juominen yltyi.  Meni pari kuukautta ja vaimoni sanoi, että olen muuttunut: ”Et enää haasta riitaa.” Aiemmin nostin riidan, kun haukuin häntä ja hänen juomistaan. En jaksanut hänen humalaisia juttujaan ja kun provosoiduin minulle heitetyistä yllykkeistä. Nyt aloin irtautua tilanteista ja opin olemaan tyynempi.

Seuraavat pari kuukautta kului, tuli vapun aatto ja vapunpäivänä loppui vaimoni juominen. Nyt yritämme oppia tuntemaan toisemme uudelleen. Monen vuoden juominen aiheutti sen, että kasvoimme erillemme. Nyt koetamme selvittää, mitä toiselle on tapahtunut. Seksielämämme lakkasi jo viisi vuotta sitten. Kumpikaan ei kuitenkaan onneksi hankkinut rakastajaa. Nyt läheisyytemme on pikku hiljaa tullut luontevammaksi.

Olen tullut kärsivällisemmäksi kuin hänen juodessaan. Jaksan odottaa, mitä meistä vielä tulee. Voi olla että tulee erokin, mutta uskon, että voi tulla jotain todella hienoa. Nyt meitä on kaksi, jotka haluamme asioiden parantuvan. Kurjaa oli, että reagoin muutokseen sairastumalla itse. Diagnoosini on masennus, aika syvä ja vaikea. En ole pystynyt tekemään töitä moneen aikaan. Sain lähetteen mielenterveyspuolelle ja ajan puolen vuoden päähän. Onneksi Al-Anon on auttanut minua pysymään järjissäni ja toiveikkaana. Al-Anonissa ei sanottu: ”Et saa apua nyt, meillä on täyttä.” Apua saa välittömästi, kun menee ryhmään. Uskon, että ilman Al-Anoniin menoani vaimoni saattaisi vielä juoda. Minä olisin jo romahtanut taakan alle tai jos hän olisi raitistunut, olisin ollut ilman apua masentuneena. Sen sijaan minulla on Al-Anonissa yksi kiinnekohta elämään; yksi ilta, jota odottaa; yksi paikka, jossa voin kertoa, miltä tuntuu, kuunnella muita ja löytää puheenvuoroista uusia ratkaisuja.

Tuntuu, että Al-Anon on pelastanut vaimoni juomiselta, minut vielä pahemmalta ja palauttanut lasten uskon vanhempiinsa. Riidat ovat kaikonneet, nyt yritetään suunnitella tulevaa ja korjata rikki mennyt.

Vaimoni on käynyt tutustumassa AA:han ja käy nyt A-klinikalla. AA ei ehkä ole hänen juttunsa, ainakaan vielä. Toisaalta minun kauttanihan tämä ohjelma vaikuttaa myös häneen. Paskana hän ei enää ohjelmaamme pidä, ja vaikka pitäisikin, niin melkoisen kaunis kukka tästä lantakasasta on kasvamassa.

Pekka